BIO / BIO (eng)

Vuonna 1997 kyllästyin yksin soittelemiseen ja perustin ensimmäisen bluesbändin. Tuolloin instrumenttina oli isäni tekemä Fender –kitara. Bändiin liittyi tuolloin kitaristi Matts Remell, basisti Rauli Suuronen, rumpali Antti Erkkilä, pianisti Joonas Haavisto

Tämä kokoonpano harjoitteli ahkerasti joka perjantai klo 18.00 Keskipohjanmaan Konservatorion jazzluokassa. Tämä harjoituspaikka sen takia koska kaikki suorittivat tuolloin musiikkikoulua konservatoriolla. Keikkoja ei ollut, eikä niitä itse asiassa paljon edes yritetty hankkia. Soittelimme pääasiassa omaksi huviksemme. Runsaalla yhteistreenaamisella palaset loksahtivat paikoilleen ja bändi alkoi kuulostaa (niin paljon kuin 16-vuotiaiden soitto voi kuulostaa!)aidolta bluesbändiltä. Heräsi ajatus, että bändille voisi yrittää hommata keikkaa eikä vain treenata, niin hyödyllistä kuin se onkin.

Eräänä päivänä selasin Kokkola-lehteä ja näin ilmoituksen jossa haettiin bändejä esiintymään erääseen hyväntekeväisyyskonserttiin. Kävin välittömästi ilmoittamassa bändimme mukaan ja meidät otettiin ilomielin vastaan. Näin bluesbändi nimeltä Black&Blues sai ensimmäisen keikan. Nimi syntyi jostain kumman päähänpistosta, eikä se itse asiassa ollutkaan voimassa enää kauaa sen jälkeen. Kosovo-gaala (29.5.1999) oli tuon hyväntekeväisyyskonsertin nimi. Tapahtuma oli kaksipäiväinen ja täytyy sanoa että harvoin olen yhdessä sessiossa nähnyt niin paljon bändejä esiintymässä, ja ilmaiseksi! Mutta kuten Kokkolassa usein, huono sää pilaa hyvät konsertit. Meidän keikan ajan satoi vettä kokoajan.

Kosovo-gaala oli merkittävä keikka siinä mielessä että sieltä huuliharpunsoittoni sai varsinaisesti alkunsa. Kävi nimittäin näin, että pari vetoa meidän jälkeen esiintyi vanhempi Kokkolalainen bluesbändi nimeltä Lena Maate. Orkesterin laulaja Gusti Nordlund soitti myös harppua ja silloin päätin alkaa tosissaan harjoittelemaan harpun soittoa. Minulla oli pari bluesharppua jo ennestään mutta soitto ei edennyt mihinkään suuntaan, koska bluesharpun soitossa täytyy tietää iso määrä ”liksejä” jotta oikeat äänet ja soundit saa aikaan. Ryhdyin pohtimaan kuka kokkolassa olisi pelimies sillä alalla. Välikäsien kautta sain käsiini Wentus Blues Bandin basistin Robban Hagnäsin numeron ja päätin osittaa ja kysyä, onnistuisiko harpun ja nimenomaan bluesharpun opetus nuorelle ja innokkaalle bluesmiehelle. Tämä sopikin Robbanille hyvin ja kävin pari kertaa tunnilla jotka olivatkin ehdottoman välttämättömiä. Siitä alkoi todellinen harjoitusjakso joka ei ole vieläkään loppunut. Sonny Boy Williamson, Rock Bottom ja monet muut bluesharpistilegendat tulivat tutuiksi levyjä kuunneltaessa ja blokkaillessa.

Black&Blues -nimi ei tosiaan Kosovo-gaalaa pidemmälle ja teimmekin ivelä muutaman keikan vain nimettömänä bluesbändinä. Myöskään kokoonpano ei pysynyt enää kauaa samana. Rumpali Antti Erkkilä ja pianisti Joonas Haavisto jättivät bändin kiireiden takia ja kitaristi Matts Remell lähti suorittamaan varusmiespalvelusta Lahden Varusmies Soittokuntaan. Jäljelle ei jäänyt muita kuin minä ja Rauli Suuronen. alkoi soittajien metsästys ja jonkun ajan päästä oli uusi kokoonpano kasassa: Rauli ja minä edelleen, rumpuihin hyppäsi Raulin omista bändeistä tuttu Tuomas Huhtala, ja lisämausteena yleisöä ärsyttämään tuli pasunisti Tuomas Kurki. Tuolloin bändi sai nykyisen nimen Bluesology joka on voimassa vielä tänäkin päivänä. Ensimmäiseen kokoonpanoon verrattuna Bluesologyn tyyli muuttui myös perusbluesstandardeista hieman räväkämpään tavaraan. Mukaan tuli jonkin verran funkyä ja kunnon ”rytinä” bluesia. Bluesology alkoi saada keikkoja, pieniä ja isompia, mainittakoon keikka Wanhan Kallen Rockissa (7.7.2000) ja Scandinavian Bluespartyssa (13.10.2000). Bluesology nimellä toiminut kokoonpano ei valitettavasti enää kauaa edellä mainittujen keikkojen jälkeen pysynyt kasassa. Tuomas Huhtalan työt, ja lopulta armeijaan lähtö pakotti uuden rumpalin hankintaan. Remmiin hyppäsi Tero Moilanen. Sama ongelma tuli myös basistin kanssa kun Rauli sai opiskelupaikan Turusta. Mikko Pellinen tuli mukaan bluesin ihmeelliseen maailmaan ja täytti basistin paikan. Itse asiassa Tero ja Mikko olivat mukana jo Scandinavian Bluespartyn keikalla vain kahden harjoittelu kerran jälkeen.

Vaikka Bluesologyn toiminta silloin oli aika keikkarikasta ja kitara painotteista, en unohtanut huuliharpun soittoa missään vaiheessa. Ryhdyin mielessäni suunnittelemaan tilalleni kitaristia jotta voisin siirtyä täysin harpisti/laulajaksi. Ei kestänyt montaa kuukautta kun kitaristi saatiin melkein itsestään bändiin. Tamperelainen Arto Särösalo oli ollut jo vuoden perustutkintolinjalla Konservatorion pop/jazz -puolella. Tässä vaiheessa kokoonpano oli siis Minä laulussa/harpussa, Arto Särösalo kitarassa, Tero Moilanen rummuissa, Mikko Pellinen bassossa ja Tuomas Kurki pasuunassa. Useita keikkoja oli ja ja hyviä sellaisia. Erityisesti mieleen on jäänyt Wentus Blues Bandin lämmitelykeikka Kokkolassa Calle Night Clubissa. Ikävä kyllä Arto joutui luopumaan bändistä saatuaan opiskelupaikan Helsingistä. Jouduimme olemaan jonkin aikaa ilman kitaristia, emmekä harjoitelleet, emmekä tehneet keikkoja vähään aikaan. Jälkeenpäin ajatellen pieni tauko saattoi olla ihan hyvästä.

Henkeen kuuluu että bluesmiehet ovat aina toisiaan varten olemassa mikäli apua tarvitaan. Apua kitaristi ongelmaan saatiin Blues Blackmailin perustajarivistöstä. Tuomas Laajoki muutettuaan Kokkolaan innostui kun sai kuulla avoimesta kitaristin paikasta Bluesology -yhtyeessä. Ensimmäiset harjoitukset saatiinkin järjestettyä heti parin päivän päähän ja hommat alkoivat luistaa pitkästä aikaa hyvin. Ensimmäisen keikan Tuomaksen kanssa tehtyäni tiesin että hän on oikea mies näihin hommiin. Tuomaksen kautta Bluesology sai ja saa edelleen paljon keikkoja ympäri Pohjanmaata ja pohjoisempaa Suomea.

Bluesology joutui elämään hiljaiseloa vuoden 2002 alkupuolella minun ja Tuomas Kurjen siirryttyä ”valtion hommiin” eli armeijan palveluksia suorittaamaan. Tuona aikana ei ollut kuin muutamia keikkoja koska harjoittelu kävi lähes mahdottomaksi vähäisten vapaiden takia. Näitä keikkoja ei basistimme Mikko kiireiltään pystynyt hoitamaan ja tuuraamaan saatiin alussa mukana ollut Rauli Suuronen, joka oli palannut takaisin Turusta. Yhteisestä päätöksestä Mikko jättäytyi pois bändistä kiireiden takia, ammatti muusikolla kun hommia riittää.

Armeijassa ollessani tutustuin Ilmajokelaiseen Olli Pelto-Ahoon joka on loistava tenori saksofonisti. Olli oli mukana onilla kolmella keikalla ja on kuulunut vakio kalustoon siitä lähtien.

Vuoden 2003 alussa Brittiläinen blueskitaristi kutsui minut Englantiin musisoimaan yhtyeensä kanssa joten minun täytyi jättää kaikki meneillään olevat projektit. Siihen aikaan oli niin paljon keikkoja, että minun oli helpointa muuttaa Lontooseen asumaan. Viivyin siellä 5 kuukautta ja sinä aikana sain kunnian soittaa Jimmy Thomasin, Bobby Parkerin, Deitra Farrin, Michael Roachin ja monen muun hyvän muusikon kanssa. Huolimatta siitä, että reissu oli hyvä ja antoisa muutin takaisin Suomeen myöhemmällä keväällä. Minun ollessa Englannissa Bluesology pyysi Arttu Louhelan bändiin. Rumpali Tero Moilanen lähti orkesterista minun lähdön jälkeen ja rumpuihin astui loistava sufflerumpali Timo Tikkamäki.

Vuoden 2004 alussa Bluesology julkaisi debyyttialbumin. Nauhoitukset pidettiin Studio 57:ssä ja lopputuloksesta kommentoitiin mm. seuraavaa: " This band is doing it, and doing it right. Tough, tough, tough!! Olli is a great harp player and, at 21 years old, is already on the heels of some of the U.S.'s top harp players ".

Vuoden 2004 lopussa ja 2005 alussa äänitimme jälleen uutta materiaalia. Halusimme saada parhaan livemeiningin kuin mahdollista joten palkkasimme Miika Halmetojan äänittämään liikkuvan studion kanssa. Sessiot pidettiin puisessa varastorakennuksessa Ykspihlajassa ja soundi oli parempi kuin hyvä! Uusi albumi julkaistiin huhtikuussa 2005.

Molemmat albumit saatavilla!

Olli Ontronen 2007